AlkuThe Domination Nation sai alkunsa kesällä 2004. Ypellä (kitara) ja Hannulla (kannut) oli ollut vuosien mittaan erilaisia bändejä ja bändiprojekteja, ja kun Hannu kesällä 2004 ymmärsi muuttaa Helsinkiin, oli aika ruveta tositoimiin. Perustettavan bändin musiikkityylistä ei liiemmin tarvinnut keskustella, sillä raskaampi mättö oli molempien sydäntä lähellä. Turha piperrys ja pikkusievä maalailu pois, nupit kaakkoon, vireet alas ja ROK! Tässä vaiheessa Hannulla ja Ypellä oli jo valmiina pari biisin alkua, joiden turvin alettiin etsiä perustettavaan bändiin lisää soittajia. Muut bändin jäsenet Olli (laulu, kitara), Tuomas (koskettimet) ja Sirpa (basso) liittyivät bändiin lyhyen etsinnän jälkeen. Olli oli tullut Ypelle tutuksi jo aikaisemmin erään aamuöisen jammailusession myötä ja ajatus musiikillisesta yhteistyöstä oli jäänyt elämään. Basisti Sirpa oli sekä Hannun että Ypen vanha tuttu ja sen enempää kyselemättä Sirpa liitettiin bändiin. Kun vielä Tuomaa "Pro" Hautala saatiin koskettimiin, The Domination Nation oli syntynyt. The Domination NationBändin nimen "The Domination Nation" alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta varmaa on ainakin se, että selvin päin sitä ei keksitty. Nimi oli aluksi vastaperustetun bändin projektinimi. Nimi jäi kuitenkin elämään, ja kun bändiä alettiin yleisesti kutsua tuttavapiirissä The Domination Nation -nimellä, se päätettiin pitää. Koska kaikkien bändien nimet on nykyään pakko lyhentää, myös The Domination Nation on saanut aikojen saatossa lyhenteen "DNN". Ensimmäiset treenit vastaperustetulla bändillä päästiin pitämään elokuussa 2004. Tarkoitus oli kokeilla paria keskeneräistä biisiä, jotka nykyään tunnetaan nimillä Drivin\' All Night ja The One. Alku oli lupaava, sillä henkilökemiat toimivat ja bändin yleissoundi vaikutti hyvältä. Kaikki olivat heti alusta alkaen tosissaan bändin suhteen. Ollilla oli kirjoitettuna myös useita omia biisejä, joita alettiin saman tien sovittaa bändille. Jäätävä liveakti, kuuntelijat katolleenHiljalleen oma linja ja soundi alkoivat muodostua. Lähtökohtana Ypellä ja Hannulla oli alun perin soittaa raskasta suoraviivaista rockia. Ollin liittyminen bändiin toi kuitenkin lisää melodisuutta ja vaikutteita Seattlen suunnalta, mikä vaikutti olennaisesti bändin nykysoundin syntyyn. Tilaa annettiin myös koskettimille, mikä toi lisäväriä ja melodisuutta biiseihin. Tästä alkoi vuoden kestävä sävellystyö ja treenaaminen. Ensimmäinen keikka käytiin soittamassa elokuussa 2005 On The Rocks -klubilla Helsingissä. Saman vuoden loppupuolella alkoi muutaman biisin äänityssessio. Palaute tehdyistä keikoista on ollut jäätävää: potkua löytyy ja biisit toimivat! Bändin tavoite on tehdä The Domination Nation:sta yleisesti tunnettu, vakavasti otettava bändi, jonka liveakti saa kuuntelijan katolleen. Syksyllä 2006 The Domination Nation sai valmiiksi ensimmäisen omakustanne -singlen Will I. Sinkun kakkosbiisiksi valittiin bändin tyylille sopivaksi sovitettu Tom Pettyn Free Fallin' -klassikosta. Ensimmäinen sadan kappaleen painos Will I -sinkkua loppui parissa viikossa. Sinkulla tuntui olevan sen verran kysyntää, että bändi otti saman tien uuden suuremman painoksen. Vuoden 2007 alussa on luvassa lisää materiaalia uuden sinkun muodossa. Keikkailun ohella tavoitteena on saada valmiiksi myös täyspitkä albumi vuoden 2007 aikana. |